Joulutalon tupakeittiö
Varrasleivät on paistuneet ja joulutalon viimeinen osio, keittiö, on valmis. Olen tuonut keittiöön elementtejä joulukuvasta, joka näkyy parhaiten alkupostauksessa Idea joulutalosta.
Puuhella vastaa tulisijaa ja ruskean umpikaapin paikalla on avohyllykkö. Joulukuvasta löytyy myös punainen kynttelikkö, tuoli, kissa ja maitolautanen, sekä varrasleivät.
Puuhellan tilasin Minimaailmasta, kuten myös kattilan ja kahvipannun (Tilaus Minimaailma). Takkavälineet ja mattopiiska ovat perintöä lapsuuden leikeistä, hassua saada ne jälleen käyttöön.
Puisen hyllyn ostin Sinellistä (Jouluostoksilla Sinellissä) ja maalasin ruskeaksi. Hyllystä löytyy keittiövälineitä, herkkuja ja puita hellaa varten. Olen pilkkonut halot syysmyrskyssä kaatuneen pihakoivun oksista. Minimaailman kissa ja hiiri juovat maitoa sulassa sovussa samasta kupista, ehkä he ovat Tom ja Jerry joulurauhan aikaan.
- Kynttelikön tein pahvista, kynttilät on hammastikuista.
- Puuastiat maalasin sinivalkoiseksi.
- Puukaulin ja kauha olivat sellaisenaan tonttuovipakkauksessa.
- Joulukarkkitarjotin. Karkkikipot on leikattu ja taiteltu suklaafolioista, sisälle liimatippa ja päälle strösseleitä. Tarjotin on tehty pahvista ja joulupaperista.
- Leivos tuli sellaisenaan Wishiltä (Tilaus Wish), alle lautanen pahvista.
- Piparkakut ja leipä on maalattu Wishiltä tulleista vaaleista paloista.
- Puurokulho on maitopurkin korkki ruskeaksi maalattuna. Puuro on neonkeltaista helmimassaa, jonka maalasin valkealla monta kertaa.
- Varrasleivät on leivottu pahvista, maalattu ja päälle valkoista hipsua. Grillitikku toimii tankona ja seinäkoukkuina.
Joulutalo on viittä vaille valmis. Matot, kuusen koristeet, ja muita pieniä sisustusjuttuja on työnalla. Pian pääsette kyläilemään!
Ihana ns.entisajan keittiö, ns pirtti, jossa on monenlaista touhua ja elämää… Kuin maalaistalossa mummolassa.. Hieno!! Arjen makuinen, ei liian hieno. Peukkuja!!!!
Kiva jos näyttää touhuisalta pirtiltä, sinne pyritään 🙂