Stockmannin joulu

Kävin katsomassa Stockmannin jouluikkunaa ja joulumyymälää Helsingin keskustan tavaratalossa. Aleksanterinkadun jouluvalot olivat vielä pimeänä, mutta syttyvät ensi viikonloppuna, Helsingin joulukauden avajaisissa.

Jouluosasto on kahdeksannessa kerroksessa. Alhaalla rullaportaiden ympärillä oli kukkakaari ohjeistamassa joulumaailmaan, mutta sen jälkeen en opasteita nähnytkään. Seiskassa loppui usko ja käännyin alaspäin, kysyin neuvoa ja lopulta päädyin oikeaan paikkaan.

Jouluosaston kruununa on upea, suuri kattokranssi, jossa on paljon punaisia kukkia, vihreitä lehviä ja kultaisia koristeita. Perinteisiä joulunvärejä, mutta muutoin hyvin uudenlaista.

Koristeita on jaettu teemojen alle. Cosy Nostalgiassa punainen joulu, hillopurkki- ja herkkukoristeet. Nordic Naturessa luonnon sävyjä ja eläinhahmoja. Magical Luxuryssä hienostunutta kultaa ja valkoista sekä pitkäpyrstöisiä kimallelintuja. Sustainabilityn yhdistäisin itse sanana kestävään kehitykseen. Poimisin tästä esillepanosta kuitenkin sen, että joulu voi kuulua jokaiseen kotiin, vaikkapa traakkipuuhun jos ei muuhun.

Kynttilöitä ja servettejä eri sävyissä. Perinteistä Aarikkaa ja iloisia Sirkka-tonttuja.

Peruspalloja ja koristeita löytyy kaikkialta, joten valitsin tähän vähän erikoisemman löydön; jättiötököitä! Ovat vähintään noin 20cm kokoisia, kimallepintaisia pehmoja, kultapinkkejä ja violetteja.
Alhaalla kuva Stockmannin jouluikkunasta, kesäinen tonttumaisema perhosineen ja sateenkaarineen. Helsingissä ei aina talvea tulekaan, mutta tässä haaveiden ikkunassa toivoisin sen silti näkeväni.
Oikealla ilmeeni kun näin nuo kaksi edellistä. Myös lapseni lempikoriste, jonka bongasi näistä kuvista. Joten harkitsen, että kävisin vielä ostamassa tämän.

Ja tässä minun ostokseni, Jules Destrooper keksipurkki! Tykkään peltirasioista ja tässä oli niin kaunis kuosi, että tämä pääsi meille joulunajan keksirasiaksi. Sisällä olevat herkut ovat tosi hyviä, osittain suklaalla kuorrutettuja keksejä. Täytämme rasian myöhemmin pipareilla tai muilla kekseillä.