Halloween ikkuna

Erään kadun upeista koristeista inspiroituneena päätin sittenkin tehdä Halloween ikkunan. Helppoja ja nopeita kummitus askarteluja! Huhuu!

Askartelu on helpointa ja nopeinta kun ostaa valmiina kaupasta, heh heh. Vasemmalla oleva paperiluuranko oli tallessa parin vuoden takaa, laitoin sen verhon taakse lymyilemään. Joulutähdessä kiipeilevä hämähäkki on myös ostettu, Tokmannilla oli oikein paksujalkainen kammotus, erottuu aika hyvin tähden päältä.

Nämä kaverit on myös helppoja kuin mitkä. Valkoisia A4 papereita kirkkaalla teipillä kiinni, isommassa on neljä, pienemmässä kolme paperia. Leikataan sopivan muotoinen kummitus ja piirretään tussilla silmät. Teipillä ikkunaan ja valmis!

Tämä kaihomielinen kummitus leijailee kevyesti ilmavirran mukana. Lapseni näki tämän ulkoa ja sanoi; Äiti, näyttää ihan kuin olisit piirtänyt muovipussiin silmät ja laittanut sen roikkumaan ikkunaan! Niin olenkin! Ilmeisesti ei ihan vakuuttanut kriittistä silmää, mutta ainakaan ei tarvinnut pelätä että kodin sisällä kummittelisi.

Leijuva kummitus on tehty kahdesta valkoisesta muovipussista. Ensin pussiin piirretään tussilla kasvot.
Pään sisällä tukena ja muotoa antamassa on vessapaperirullan hylsy. Pistin valkoisen ripustuslangan hylsyn läpi, sitten pussin läpi. Hylsy myös tukee ettei kiinnitys repeä, muovi on niin ohutta.
Langan pituutta voi helposti jatkaa solmimalla lisää narua, ohut lanka ei erotu.
Leikkasin muovipusseista sangat pois, asettelin toisen pussin ensimmäisen jatkeeksi ja kiinnitin kirkkaalla teipillä. Toisen pussin pohjakin on avattu, että kummituksen helmat voi leijailla paremmin.
Ripustus verhotankoon ja leijuva muovipussikummitus on valmis.

Itse en fanita karkkia ja kepposta, olen enemmän virpojatyyppiä. Mutta koristelut, ne ilahduttaa ja piristää, niitä on ilo katsoa ja tehdä. Happy Halloween!