Hämähäkki ja Hämäkäk

Halloween-askartelut aloitettiin tekemällä hämähäkkejä ja yksi nelisilmäinen Hämäkäk. Hyödynsimme vanhoja, mustia sukkia, joiden varsi on vielä siisti. *

Vartaloa varten sukan varresta leikataan ympyrä.
Reunaa pitkin ommellaan käsin koko kierros niin, että ympyrä saadaan vedettyä suppuun. Jätä noin puoli senttiä väliä reunaan.

Kankaan sisälle laitetaan vanua ja pussi vedetään suppuun, solmitaan tiukasti kiinni.
Älä katkaise pitkäksi jääneitä lankoja.

Jalat tehdään leikkaamalla kaksi piipunrassia puoliksi ja sitomalla ne keskeltä nippuun.

Vartalon alapuolelle laitetaan liimaa, päälle jalkanippu, joka solmitaan pitkäksi jääneillä langoilla kiinni vartaloon.
Ompelimme lisäksi muutaman piston jalkanipun ympäri, että pysyy paremmin paikallaan.

Silmiä lisätään sopiva määrä liimaamalla ne suoraan vartaloon.
Silmien alle voi laittaa pahvit suurentamaan kokoa tai lisäämään ilmeikkyyttä.
Puoliympyrällä olisi saanut vihaiset, mutta me päädyimme pyöreäsilmäisiin.

Kukkuu!
Nelisilmäinen Hämäkäk ja kaverit valmiina.

Hämähäkkien kotina on kerrostarjotin. Ovat vielä kolmestaan, ennenkuin muuta Halloween-seuraa valmistuu.

*Eli reikiintyneitä sukkia, joita ei tarvitse paikata jos niitä tarvitaan hämähäkkien tekoon..