Joulutalon purkaminen säilöön
Joulu on ohi ja tunnelmanluojat laitettu takaisin laatikoihin. Myös joulutalon on aika siirtyä kaappiin odottamaan loppuvuotta. Suunnittelin talon niin, että sen saa purettua ja pakattua takaisin yhdeksi laatikoksi, joka ei vie paljoa tilaa. Siinä onnistuminen selviää käytännössä tässä purkaessa.
Talon alakerta alkaa olla tyhjennetty, valot irroitettu ja sen paristot poistettu. Koristeköynnös alhaalta on niputettu, yläkertaan se saakin jäädä paikoilleen. Ovi ja kello täytyy irroittaa vasemmalta, mutta muuten seinällä olevat litteät jäävät paikoilleen.
Pientä hässäkkää täällä kulman takana, niinkuin muuttaessa aina on. Kuuset koristeineen on omassa pussissaan. Pikkuesineet olen laittanut pussiin alueittain; keittiö, postitus ja yläkerta.
Katon kallistuskulman alle ei tullutkaan hyllyä lahjoille, mutta se on oivallinen säilytyspaikka tikapuille, köynnökselle, ovelle ja kellolle.
Yläkerta sujahtaa hyvin mutta napakasti alakerran sisään.
Järjestelen laatikkoon kalusteet ja päälle tavarapussit. Myös tontut pääsivät lopulta omaan pussiinsa.
Päälle lattian jatkokappale, alle jää yllättävänkin paljon tilaa, vähintään kolmasosa on vapaana ensi vuoden ideoille.
Joulutalo 2020 Heidi <3
Kansi päälle ja se on siinä.
Samalla paikalla hyllynpäällä, laatikko valmiina säilytykseen. Hieman tuntui haikealta purkaa iso ilo ja iso työ, mutta samalla ilolla uusiin tuuliin. Joulun väreistä on kiva siirtyä talven sisustamiseen, hyllyn päällekin on tulossa uutta. Jatkan askartelua pienemmillä puuhilla.
Mahtavan pakkassään myötä pääsee pian jäähommiinkin, ne ei täällä etelässä joka vuosi onnistukaan. Paitsi jos on kärppänä jäädyttämässä heti ekana pakkasyönä. Minulta ei kärppyys aina onnistu, mutta nyt on jäät tekeytymässä parvekkeella. Jatkoa seuraa 🙂
Onpa näppärä systeemi!
Kiitos!