Joulutalon sisustussuunnitelma
Talon rakenteen valmistuttua, tein taloon testisisustuksen. Koska en malta enää odottaa, että pääsisin laittamaan joulua taloon! Olen myös menossa askartelukauppaan seinäpaperiostoksille, joten kävin samalla läpi mitä muuta askartelukaupasta tarvitaan.

Käytin apuna vanhoja nukkekodinkalusteita ja joulukuusen paikkaa näyttää legotorni (kuusi ostoslistalle!). Vanhat kalusteet on muovia, jos otan käyttöön niin voisin maalata tai muuten muokata. Tila tuntuu vieläkin loppuvan kesken, joten teen eteen jatkokappaleen.

Yläkertaan teen kattoikkunat, joiden taustalle jouluinen yötaivas. Sängyksi kerrossänky tai tämän pienenkin voi maalata. Lakanat sänkyyn, tietenkin. Takka on ihana, harkitsen maalausta ja väriä.

Tikapuut reunaan, vaikka lapsi toivoikin hissiä. Alas tulee postituspiste, jonne työpöytä tai hylly (listalle). Keskelle joulukuusi (onhan jo listalla?). Oikealle hellan viereen hylly tai apupöytä keittiötavaroille (listalle).

Tähän ajattelin tehdä pienen ulkoalueen! Ehkä vain puolikas laatta, mutta kaipaan vähän ulkoilmaa talolle. Tänne voisin laittaa sukset ja kelkan, rajata alueen sisätiloista esim. aidalla.
Sisäseinien ja lattian väriä olen miettinyt paljon, alunperin halusin vihreä-ruskean kuten Joulukuvassa. Lattiaa varten on jo DC-fix, joten ensisijaisesti etsin siihen sopivat seinät. Olen testannut erisävyisiä vihreitä ja punaisia, mutten ole löytänyt sopivaa yhdistelmää. Yksivärinen myös näyttää jotenkin elottomalta, joten alan kallistua kuviolliseen.
Sinellin sivuja selatessa löysin innostavan vaihtoehdon; kuviopaperilehtiö, jonka värit on perinteisen vihreitä ja punaisia:

Tätä menen katsomaan ja toivon, että se sopii lattian väriin. Jos ei, niin valikoimasta varmasti löytyy joku muu sopiva. Jännää!